Dokumenttielokuvia

 

Tätä sivustoa ylläpitävät isänmaastaan ylpeät suomalaiset.

 

Tärkeä tiedotus:

Youtube, Google, Wikipedia ja Facebook, eli niin sanottu "teollisuus", sensuroivat tarkoituksella monia mielestämme tärkeitä dokumenttielokuvia, ja vääristelevät tietoa niiden käsittelemistä aiheista. Jos dokkari on "poistettu", "aluerajoitettu", "suojattu", tai "rikkoo sääntöjämme", on se todennäköisesti tärkeä katsottava. Se löytyy usein kuitenkin Youtubesta esimerkiksi Mozillan TOR-versiolla, tai hakusanoilla. Lisää "teollisuuden" sensuurista ja manipuloinnista tässä.

Thrive (2011)

Kukoistus

 

Mobiililaitteille: www.youtube.com/watch?v=lEV5AFFcZ-s

Elokuvan viralliset kotisivut: www.thrivemovement.com.

 

Dokumenttielokuva Thrive kertoo kuinka valtapyramidin huipullaolijat manipuloivat meitä hallitakseen maailmaa. 30 miljoonaa katsojaa 27 kielellä, tulossa suomeksi.

 

Käsikirjoituksen lyhennelmä:

 

Elokuvan kertojina toimivat, jos toisin ei ole mainittu, Foster Gamble, Procter & Gamble yhtiön perustajien jälkeläinen, sekä hänen vaimonsa Kimberly Carter Gamble. Elokuva on tehty heidän tutkimustensa pohjalta. 

-Teksti: Kaikki tässä elokuvassa mainitut faktat ovat itsenäisten tutkijoiden tarkastamat. Lähteet on dokumentoitu sivustollamme www.thrivemovement.com .

-Foster Gamble kertoo: "Jos luonto opettaa meille jotain, se opettaa sen, että elämän on tarkoitus kukoistaa (englanniksi ”Thrive”). Ja kuitenkin suurimmalle osalle ihmisiä maapallolla, elämässä ei ole kyse kukoistamisesta, vaan selviytymisestä. Emmekö todella pysty parempaan? Tekikö maailmankaikkeus töitä 14 miljardia vuotta vain luodakseen lajin, joka olisi elämän ja oman kotinsa vihollinen? En usko siihen. Olen käyttänyt lähes koko elämäni yrittäen ymmärtää aihetta paremmin. Nuorena nähtyäni ihmisten kärsimystä olin huolissani lajimme selviytymisestä. Lähdin matkalle etsimään vastauksia kysymyksiin, kuten 'onko se edes mahdollista, että ihmiset menestyvät?' Jos se on mahdollista, miksi emme menesty? Tutkimukseni vei minut paikkoihin, joihin en ikinä olisi uskonut meneväni. Minulle paljastui uskomattomia asioita, jotka eivät aluksi tuntuneet liittyvän toisiinsa, mutta kuten tulet huomaamaan kytkeytyvät kriittisesti toisiinsa. Löysin koodin, kaavan luonnossa, joka on ollut sisällä luonnossa, taiteessa ja ikoneissa vuosisatojen ajan. Uskon, että tässä koodissa on avain uuteen puhtaaseen ja kestävään energiaan, joka muuttaisi täydellisesti sen kuinka me kaikki elämme. Ymmärsin myös sen, että talousjärjestelmämme on kokonaan manipuloitu, ja keksin kuinka voimme muuttaa senkin. Matkani paljasti minulle tapoja, joilla voimme luoda terveellisiä, vapauttavia järjestelmiä kaikkialla maailmassa. Ymmärsin ettemme ole luonnonoikku, vaan vain väärässä. Meidän silmämme on peitetty, ettemme näkisi loistokkuuttamme, meidät on sidottu, ettemme tuntisi vahvuuttamme, emme tiedosta kekseliäisyyttämme emmekä todellisia kykyjämme. Mutta tuo kaikki on nyt muuttumassa. Kutsun sinut jakamaan kanssani matkani kohokohdat.

Loin tällaisen navigaattorin, joka vie meidät ajan ja avaruuden läpi. Tällä näytöllä pääsemme osioon, jota kutsun nimellä 'kriittiset' (Vitals). Se sisältää sitä tärkeää tietoa, mitä emme saa julkisesta mediasta (corporate media), joka Yhdysvalloissa on kutistunut 50 yrityksestä viiteen viimeisen vajaan 30 vuoden aikana. Käytämme tätä näyttöä pysyäksemme perillä siitä, kuinka meillä todellisuudessa menee. Tämä oikeanpuoleinen näyttö kertoo, kuinka voimme elää terveellisesti ja kestävästi maapallollamme. Kutsun näitä sisäisen tiedon oppaiksi. Ja tässä on kompassimme, joka ei etsi magneettista pohjoista, vaan se itse on magneettikenttämme muotoinen. Ja tulet pian näkemään, kuinka teknologisesti ja sosiaalisesti tärkeä tuo muoto on. Käytettyäni koko elämäni näihin asioihin, olen tullut siihen lopputulokseen, että muoto on avain sellaiseen maailmaan joka toimii meille kaikille.

Kasvoin vallan ja etuoikeuksien maailmassa käyden eliitin yksityiskouluja ja sitten Princetonin yliopiston. Procter & Gamblen perustajien suorana jälkeläisenä minut kasvatettiin johtamaan tuota suuryritystä. (Näytetään valokuvaa hänestä presidentti Gerald Fordin kanssa.) Mutta minä valitsin toisenlaisen polun."

Osio: Koodia selvittämässä

-Foster Gamble jatkaa: "Aloin herätä, kun olin peruskoulussa. Aikuiset opettivat minulle että se tapa, jolla suojelisin itseäni ydinräjähdykseltä, oli mennä pulpetin alle ja peittää pääni. Siitä alkoi todellinen kysymyksieni esittäminen. Pari vuotta myöhemmin koin henkilökohtaisesti, mitä universaali energia on. Se tapahtui yhtenä päivänä, kun istuin koulubussissa ja katselin ulos ikkunasta. Näin tämän muodon, ja olin varma, että se energiavirta, jonka näin oli sama kuin atomissa ja koko aurinkokunnassamme. Tunsin vahvasti, että myös minut oli tehty tuosta samasta muodosta.

Tuo visio sai minut alun perin opiskelemaan tiedettä. Yritin ymmärtää, kuinka maailmankaikkeus toimii, ja kuinka me ihmiset sovimme tuohon koko energiavirran kuvaan. Vuosia myöhemmin opin, että se lapsena näkemäni muoto oli jo tiedeyhteisön tuntema. Albert Einstein sai vuonna 1921 Nobel-palkinnon keksittyään, että kun energiaa vapautetaan maailmankaikkeuteen, pieniä ”kokonaisuuksien pakkauksia” ilmaantuu muodossa, joka kertoo meille paljon elämän muodostumisesta.

Kun ajatellaan luonnon kestäviä ihmeitä maailmankaikkeudessa, ja kuinka huonosti kestäviä meidän ihmisten järjestelmät ovat, ajattelin että luonnon elämän luomisen ja sen ylläpitämisen ymmärtäminen olisi todella tärkeää. Jokainen näistä Einsteinin löytämistä ”kokonaisuuksien pakkauksista”, joita kutsustaan nimellä 'quantum', on tehty sitä ympäröivästä aineesta, mutta se on silti sisältä erilainen. Esimerkkeinä vedessä esiintyvä pyörre ja ääniaaltojen muodostama pyörre.

Matemaatikot kutsuvat sitä Torukseksi (Torus).

V = 2π²Rr².

Energia Toruksessa virtaa sisään toisesta päästä ja ulos toisesta. Ensimmäisenä Toruksen esitteli minulle tiedemies ja Bell helikopterin keksijä Arthur Young."

-Kirjailija ja tutkija Duane Elgin selittää aihetta. Hän sanoo: "Maailmankaikkeudessa on lukuisia esimerkkejä 'itseään organisoivista muodoista' (self-organizing forms). Voimme nähdä niitä halkaistussa omenassa, appelsiinissa, pyörremyrskyssä, maata – ja ihmistäkin – ympäröivässä magneettikentässä, aurinkokunnassa. Maailmankaikkeus on Toruksia kasvattava tehdas."

-Kosmologi ja keksijä Nassim Haramein sanoo: "Tähdet liikkuvat galaksissa samaan tapaan kuin virta Toruksessa. Jopa ilmakehämme ja auringon pinnan liike on samanlainen."

-Foster Gamble jatkaa: "Toruksessa olevaa rakennetta kutsutaan nimellä Vector equilibrium. Itse tutkin Toruksen ja Vector equilibriumin dynamiikkaa vuosikymmeniä. Vuonna 1997 perustin Sequoia Symposiumin tutkimaan Torus-liikettä ja sen mahdollisia käyttökohteita. Kuulin ihmisistä, jotka käyttivät Torus-dynamiikkaa perustana laitteisiin, jotka tuottivat sähköä ilman polttomoottorin räjähdystä. Tätä myös niin kutsuttua ilmaisen energian tekniikkaa (free energy technology tai zero point tai radient) kutsutaan nykyään uudeksi energiateknologiaksi.

Niin paljon ihmisten kärsimyksestä maailmassa johtuu energian puutteesta, ja ymmärsin että ilmainen ja rajoittamaton määrä energiaa voisi olla yksi suurimmista läpimurroista historiassa. Se ei pelkästään parantaisi, vaan muuttaisi elämän laadun maapallolla. Aloin tutkia sitä, kuka muu tiesi tästä mallista nimeltä Torus, ja sen mahdollisesta voimasta energianlähteenä. Jotkut tiedemiehet symposiumeissamme näyttivät, kuinka torus on koodattu erilaisissa kulttuureissa tuhansien vuosien ajan. Se on sisällytetty tarinoihin, ikoneihin, aakkosiin ja rakennuksiin. Yhdessä maailman vanhimmista pyhistä paikoista, Osirianin temppelissä Abydosissa, Egyptissä, on yksi tärkeä tieto".

-Kosmologi ja keksijä Nassim Haramein sanoo: "Se on himmeä, mutta tarkka piirros, jota ei ole kaiverrettu kiveen, vaan se on poltettu sen atomirakenteeseen jollain merkityksellisellä tavalla."

-Foster Gamble jatkaa: "Nassim on purkanut Osirianin symbolin koodin kolmessa dimensiossa. Ottaen huomioon, ettei meidän maailmamme ole vain kahdessa dimensiossa, on uskottavaa että koodeja, jotka kertovat tietoa maailmastamme ei ole rajoitettu tasaisiin malleihin. Tässä Osirianin symbolin versiossa kolmessa dimensiossa näemme Vector equilibriumin, energiakentän täydellisessä tasapainossa. Siinä 12 samanlaista energialinjaa lähtee keskustasta ulospäin, ja ne tasapainottavat keskustan kuin polkupyörän vanteen pinnat tekevät. Myös Torus ja 64 pyramidia joita kutsutaan nimellä tetrahydra, ovat nähtävissä tässä kuviossa. Sama geometrinen symbooli esiintyy myös toisessa pyhässä paikassa, Kielletyssä kaupungissa, Kiinan Pekingissä. Se rakennettiin vuonna 1420. Voiko olla mahdollista, että sama merkityksellinen suunnitelma esiintyy kahdella eri mantereella? Sitten Nassim näytti minulle, kuinka tämä 64:stä osasta koostuva geometrinen malli on esiintynyt monessa eri kulttuurissa ympäri maailman kautta aikojen. Sama malli näkyy myös modernissa tieteellisessä tutkimuksessa esimerkiksi DNA:ssamme."

-Kosmologi ja keksijä Nassim Haramein sanoo: "Suurimmassa osassa antiikin Egyptin, Mayojen ja Inkojen tarinoita kerrotaan Auringonjumalista, jotka tulevat maahan ja opettavat ihmisille insinööritekniikkaa, kirjoittamista ja tiedettä. Aloin tutkia voisivatko nämä Auringonjumalat tulla kehittyneistä sivilisaatioista muista aurinkokunnista. Monissa antiikin kulttuureissa on piirustuksia näistä jumalista ja heidän kulkuneuvoistaan ja niiden tarinoissa kerrotaan näiden jumalien tulleen lentävissä lautasissa ja laitteissa ja niin edelleen ajan läpi."

-Foster Gamble jatkaa: "Voisivatko nämä muista maailmoista tulleet lentäjät olla vastuussa tämän koodin jakamisesta? En uskonut tutkimusteni johtavan tällaiseen, mutta tämä tieto ravistutti maailmaani. Nassimilla on merkityksellisiä todisteita tukemaan hänen teorioitaan, enkä osaa kuvitella mitään muuta järkevää tapaa, joilla kehittyneitä matematiikan ja fysiikan konsepteja olisi voitu tallentaa yli kolmetuhatta vuotta sitten. Etsin käsiini yhden asiasta eniten tietävistä tutkijoista, tohtori Steven Greerin. Hän on perustanut ulkoavaruuden olioiden älyä tutkivan keskuksen, CSETI:n (Center for the study of extraterrestrial intelligence). Hän on dokumentoinut satoja haastatteluja valtion ja armeijan korkeimpien virkamiesten kanssa todistajina aiheesta."

-Tohtori Steven Greer sanoo: "Kun puhumme ulkoavaruudesta tulevien olioiden älykkyydestä puhumme sivilisaatioista, joiden teknologiat ja ehkä sosiaaliset kyvytkin ovat sillä tasolla, että he pystyvät matkustamaan tähtien ja planeettojen välillä. Varovaisten arvioiden mukaan linnunradassamme (Milky Way Galaxy) on 10.000 planeettaa joilla on älyllistä elämää, ja ainakin puolet niistä ovat meitä kehittyneempiä. Melkoisella varmuudella noissa kulttuureissa on niitä, jotka ovat oppineet hallitsemaan maailmankaikkeuden lakeja ja pystyvät kulkemaan ajan ja tilan läpi. Olemme dokumentoineet yli 4000 tapausta, joissa laitteita on laskeutunut maan pinnalle, ja jolle ne ovat jättäneet fyysisiä todisteita. Meillä on yli 3500 lentäjän lausuntoa sadoissa tapauksissa, ja niiden joukossa on Yhdysvaltojen lentohallituksen johtavan tutkijan itsensä tekemä. Nämä laitteet ovat lentäneen kymmeniä tuhansia kilometrejä tunnissa, kadonneet ja ilmestyneet sitten toisessa kohdassa taivasta."

-Astronautti Edgar Mitchell Apollo 14:sta, niin sanottu kuudes mies kuun pinnalla sanoo: "Meillä ovat avaruusalukset vierailleet ja ne ovat tehneet pakkolaskun maahan ja niistä on kerätty ruumiita ja materiaalia."

-Kersantti Clifford Stone, Yhdysvaltojen armeijan avaruusolioiden pelastusyksiköstä sanoo: "Olemme olleet yhteydessä avaruusolioihin jotka ovat tulleet jostain toisesta aurinkokunnasta. Minä olen ollut mukana tällaisissa tilanteissa."

-Harry Allen, Yhdysvaltojen laivaston tutkaoperaattori, USS Roosevelt-laivasta sanoo: "Olen nähnyt dokumentteja, joissa USS Roosevelt on todistanut monia ufojen ylilentoja. Minua kiellettiin kertomasta asiasta."

-Luutnantti Dwynne Arneson Yhdysvaltojen ilmavoimista, SAC Control Officer, sanoo: "Henkilökuntamme, joka oli aloittamassa ja lopettamassa työvuoron näkivät tämän lentävän lautasen, joka vain leijui ilmassa. Se oli metallinen ja pyöreä ja ymmärtääkseni ohjuksemme menivät toimintakunnottomiksi sillä hetkellä; jostain syystä ne vain sammuivat."

-Professori Robert Jacobs Yhdysvaltojen ilmavoimista Vanderbergin tukikohdasta, sanoo: "Tämä laite lensi monta tuhatta kilometriä tunnissa, ampui valonsäteen lentokoneemme ydinohjuksen kärkeen ja osui, vaihtoi paikkaa ja ampui ja osui taas ja teki sen vielä kerran ennen kuin se lensi pois. Silloin meistä tuntui, että kyse oli ulkoavaruudesta tulleesta aluksesta. Meiltä otettiin kuvaamamme filmi pois, siitä leikattiin pois osa jossa ufo näkyi, ja filmi vietiin pois. Myöhemmin meitä kiellettiin kertomasta näkemästämme."

-John Callahan, Yhdysvaltojen lentohallituksen, FAA:n vanhempi viranomainen ja onnettomuustutkija sanoo: "Kenelle voit kertoa olleesi todistamassa avaruusaluksen läsnäolosta? Ihmiset pitävät sinua hulluna."

- Lehtikirjoitus: "Meksikon armeija näyttää kuvia oletetuista ufoista."

- Lehtikirjoitus: "Ranskalaiset pääsevät katsomaan maansa ufo-kansioita."

- Lehtikirjoitus: "Vatikaani sanoo, ulkoavaruudessa saattaa olla elämää."

-Foster Gamble jatkaa: "Kaiken olemassa olevan todistusaineston lisäksi yksi ilmiö tekee ihmisiin yhä vaikutuksen: ympäri maailman ilmestyvät jäljet viljapelloissa. Näissä yli 5000:ssa yli 30:ssä maassa ilmestyneissä ilmiöissä vilja on painautunut siten, että siinä näkyy erilaisia usein symmetrisiä kuvioita, mutta vilja on kuitenkin pysynyt elossa.

Media on saanut ihmiset uskomaan että ne ovat joidenkin kepposia, ja jotkut niistä varmasti ovat olleetkin. Elektromagneettinen kenttä kuvioiden ympärillä on usein elektrostaattisesti varautunut, ja joistakin on löydetty outoja magneettisia hiukkasia. Yksi merkittävimmistä on suorakaiteenmuotoinen, ja tuntuu olevan vastaus NASA:n vuonna 1974 lähettämään viestiin. NASA:n virallinen kanta on, ettei ulkoavaruudessa ole elämää, mutta kuitenkin vuosi toisensa jälkeen näitä kuvioita ilmestyy eri puolille maailmaa. Jotkut niistä ovat jopa kuvanneet Torusta kolmiulotteisena sekä Vector equilibriumin. Kun näin mitä yhteistä jäljillä viljapelloissa ja ikivanhoilla koodauksilla oli, ajattelin että huolimatta siitä kuka ne oli luonut ja mistä tahansa ne olivatkin, noilla malleilla oli oltava tarkoitus. Ne ovat niin samanlaisia. Olen tullut siihen lopputulokseen että Toruksen muoto ja Vector equilibrium, erityisesti noiden 64:n tetrahydra-kristallin muoto, näyttää meille kuinka energia toimii maailmankaikkeudessa niin että me voimme oppia elämään yhdessä sen kanssa. Uskon että ne yrittävät antaa meille mallin, jolla voimme päästä käsiksi energiaan puhtaalla, turvallisella ja rajattomalla tavalla. Ja se olisi myös uusi tapa liikkua. Mikä sen tärkeämpi syy heille olisi saada meihin yhteys erityisesti nyt kun alamme varomattomasti kurkottaa oman planeettamme ulkopuolelle.

Sain lisävahvistusta tälle ajatukselle kun tapasin fysiikan tohtori Jack Kasherin Nebraskan yliopistosta. Hän on myös tutkinut ufo-ilmiötä. Tohtori Kasher näytti meille symposiumissamme lukuisia hienoja piirustuksia, jotka oli tehnyt Lane Andrews. Hän sanoo käyneensä ufossa, ja on piirtänyt Toruksen mallin mukaisen energiakentän joka hänen mukaansa liikutti ufoa ja suojeli sen matkustajia. Haastattelin myös James Gillilandia joka on filmannut tuntikaupalla ufoja maatilallaan Washingtonin osavaltiossa ja väittää myös olleensa ufon sisällä. Mikä uskomattominta hän ei ole koskaan tavannut Lane Andrewsia eikä ollut kuullut hänen kokemuksestaan, ja silti kuvaili samanlaisen ilmiön kuin Lane. Voisiko olla sattumaa että James ja Lane kuvailivat samanlaisen Toruksen dynamiikan mallin? Molempia heitä ovat viranomaiset ja armeija kiusanneet pitkään. Monille ajatus ufoista saattaa kuulostaa hullulta, ja silti toisesta näkökulmasta se on todella uskottavaa."

Fysiikan tohtori Jack Kasher Nebraskan yliopistosta sanoo: "Maapallomme on 4.5 miljardia, 4500 miljoonaa vuotta vanha. Mitä jos aurinkokunnassamme on aivan samanlainen planeetta kuin meidän joka on 4501 miljoonaa vuotta vanha? He olisivat miljoona vuotta meitä edellä, ja kuitenkin avaruuden mittakaavassa he olisivat kuin kaksossisaremme. Missä me tulemme olemaan miljoonan vuoden kuluttua? Kun olemme ratkaisseet kaikki nuo ongelmat [koskien avaruutta ja aikaa], on ratkaisu sitten madon rei'issä (worm holes) tai muussa, täytyy olla tapa luoda energiaa tyhjästä. Se tosiasia että he ovat täällä kertoo siitä että he ovat löytäneet sen keinon."

Tohtori Daniel Sheehan, kansalaisoikeuksiin erikoistunut asianajaja sanoo: "Kyse on suuresta shokista ihmisten järjestelmälle. Lentävät lautaset ja avaruusoliot ovat niin iso aihe, että ymmärrän täysin, etteivät poliittiset johtajamme ja muut henkilöt joilla on valtaa uskalla edes käsitellä aihetta."

Foster Gamble jatkaa: "Olemme siis varsin kehittymätön laji, joka taistelee mahdollisen itsetuhonsa rajoilla. Jos Torus on avaimemme puhtaaseen ja turvalliseen energianlähteeseen, ajattele sen merkitystä. Se voisi olla kaikkien aikojen suurin teknologinen läpimurto. Kuka siis ei haluaisi energiaa, joka olisi puhdasta ja kaikille vapaasti saatavilla? Siitä kysymyksestä tulikin todella tärkeä, ja se johti minut seuraavaan kaninkoloon. Tiedemiehet ovat jo 1900-luvun alusta lähtien yrittäneet kehittää vaihtoehtoisia keinoja päästäkseen käsiksi energiaan ilman räjähdystä. Nikola Tesla (Wardenclyffe tower project) tutki 'ilmaista energiaa', kunnes hänen rahoittajansa J.P. Morgan jolla oli monopoli sähkönjakeluverkoissa käytettyyn kupariin USA:ssa huomasi, että Tesla oli keksimässä keinon kuljettaa energiaa ilman sähköjohtoja. Sen seurauksena J.P. Morgan ajoi alas Teslan projektit. Sitten Teslan laboratorio poltettiin ja hänen maineensa tahrattiin.

Yhdysvaltalainen keksijä Adam Trombly tutustui Teslan tutkimuksiin ja rakensi dynamon, joka kehitti sähköä suoraan ilmasta. Hänet kutsuttiin YK:hon ja senaattiin, mutta viranomaiset estivät hänen esiintymisensä ja takavarikoivat hänen laitteensa."

Adam Trombly sanoo: "Aioin näyttää, että imitoimalla maapallon magneettikenttää, ja pyörittämällä tätä laitetta, voimme luoda dynamon, joka toimii. Ja se toimi ja toimii edelleen."

Foster Gamble jatkaa: "On olemassa monta esimerkkiä keksijöiden uhkailuista, heihin kohdistetusta väkivallasta, sekä heidän laitteidensa takavarikoinneista. Joillekin tämä prosessi on tapahtunut monta kertaa. Keksijä John Bedini alkoi työskennellä Teslan teorioiden pohjalta vuosikymmeniä sitten. Hän on valmistanut monta erilaista akkuja varaavaa laitetta, jotka tuottavat enemmän energiaa kuin kuluttavat ja ilmoitti, että aikoi tarjota niitä edulliseen hintaan. Pian sen jälkeen hänen kimppuunsa hyökättiin hänen omassa laboratoriossaan ja häntä varoitettiin valmistamasta laitteitaan. Oman turvallisuutensa vuoksi hänen oli pakko lopettaa ilmaisen energian markkinointi. Tässä laitteita toiminnassa hänen laboratoriossaan, jossa olen itse käynyt. (Naytetään videoita laitteista toiminnassa). Videoiden kuvanlaatu on heikko, enkä odotakaan vakuuttavani ihmisiä niillä. Pointtini on se, että oltuani asiantuntijoiden kanssa noiden keksijöiden luona ja nähtyäni nuo uuden energian laitteet toiminnassa vakuutuin siitä, että tuo teknologia on olemassa ja sen merkitys minulle on todella valtava.

Kanadalainen keksijä John Hutchison ei vain luonut vapaan energian akkuja, vaan myös käytti Teslan teorioita voittamaan painovoiman saaden tavaroita leijumaan ilmassa. Tämä voi aiheuttaa propulsion vallankumouksen. Hänen laboratorionsa ratsattiin ja valtion viranomaiset veivät hänen laitteensa vuosina 1978 ja 1989 ja kolmannen kerran vuonna 2000. Yksi tiedemiehistä, joita meidän oli tarkoitus haastatella tähän elokuvaan, tohtori Eugene Mallove, MIT:n ja Harvardin insinööri ja toimittajana Infinite energy – lehdessä, joka kattaa sekä teoreettisia että teknologisia kehityksiä uuden energian alalla, hakattiin mysteerisesti kuoliaaksi vuonna 2004. Jos nämä keksijät olivat kaikki huijareita, miksi heidän työtään sabotoidaan niin brutaalisti? Kysyin uuden energian keksijältä, Adam Tromblyltä, miksi hän uskoi, että tätä teknologiaa sabotoidaan, ja että uskoiko hän, että UFO-ilmiö liittyi tähän."

Fyysikko ja keksijä Adam Trombly sanoo: "Moni armeijan upseeri ottaen suuren riskin puhuessaan näistä asioista julkisesti on sanonut meille että nämä laitteet ovat todellisia. Miksi kuvittelette ettei sotateollisuus halua noita lausuntoja julkisuuteen? Koska sitten ihmiset alkaisivat ajatella sitä minkälainen teknologia tuon kaiken takana on. ufo-ilmiön salaaminen on käsi kädessä ilmaisen energian kanssa."

-Tohtori Steven Greer sanoo: "Tuo energia tulee tilasta ympärillämme, joka tarkoittaa sitä, ettei sitä voi mitata, ja se uhkaa suoraan maailman suurinta teollisuuden alaa, energiaa. Se olisi ExxonMobilin, öljyn, kivihiilen ja sähkön verkonkauttajakelun loppu. Ja tuo teollisuus on valitettavasti jonkun 200 biljoonan dollarin arvoinen bisnes. Tämän tiedon leviäminen muuttaisi kokonaan poliittisen vallan käytön."

-Tohtori Brian O’Leary, entinen NASAn astronautti ja Princetonin fysiikan professori sanoo: "Aloin tutkia näitä vallankumouksellisia ratkaisuja, ja suureksi hämmästyksekseni nämä konseptit on todistettu sadoissa laboratorioissa ympäri maailman ja ne eivät kuitenkaan ole tulleet päivänvaloon."

-Foster Gamble jatkaa: "Mielummin kuin lyöden asioita yhteen ja yrittäen kontrolloida räjähdystä, nämä uudet teknologiat luottavat yhtymiseen ja luonnolliseen tanssiin. Se mikä näille kaikille näkemilleni uuden energian laitteille on yhteistä on se, että ne imitoivat tavalla tai toisella Toruksen energian muotoa. Sinun ei tarvitse uskoa uuteen energiaan uskoaksesi uusien ideoiden ja keksintöjen sabotointiin. Aloin ajatella sitä että on helppoa oikeuttaa riippuvuus öljyyn ja atomienergiaan ja muihin likaisiin ja vaarallisiin teknologioihin. He voivat vain sanoa ettei ole olemassa 'puhdasta vaihtoehtoa'. Rakas ja luova vaimoni Kimberly sai minut ajattelemaan tieteellistä tutkimustani ihmisen kannalta."

-Kimberly Carter Gamble sanoo: "Vaikka Torus, avaruusoliot ja ilmainen energia ovat minullekin viehättäviä, minulle tärkeä kysymys oli, auttaisiko näiden asioiden ymmärtäminen helpottamaan ihmisten kärsimystä? Ja auttaisihan se. Niin paljon kärsimyksestä maapallolla johtuu energian puutteesta. Voitko pysyä lämpimänä? Voitko saada ruokaa ja juomaa? Voitko saada sairaalahoitoa? Kaikki tuo liittyy energian saantiin."

-Foster Gamble jatkaa: "Kenen rikkautta ja valtaa puhdas ja vapaa energia uhkaavat? Toimittajien vanha keino löytää totuus: jos tarina ei täsmää, seuraa rahaa. Ketkä ovat valtavien energiayhtiöiden takana? Heillä on tarpeeksi rahaa sabotoidakseen kaiken, mikä uhkaa heidän monopoliaan. John D. Rockefeller perusti Standard Oil-yhtiön vuonna 1870. Hänestä tuli USA:n ensimmäinen miljardööri. Rockefellerit kontrolloivat ruokaammekin. he olivat suurelta osin vastuussa öljyperustaisen maatalouden alkamisesta suuressa mittakaavassa. Rockefeller-säätiö teki yhteistyötä suurten maatalousyritysten kanssa.

-Öljyperustainen maatalous tuotti valtavia rahasummia öljyteollisuudelle. Veronmaksajien rahoista maksetaan valtavia summia tukemaan suuryrityksiä. 80% maataloustuista USA:ssa menee suurille maatalousyrittäjille. Suuryritykset toivat markkinoille ensin kemikaalit, sitten geenimanipuloidut organismit, GMO:t, ja alkoivat sitten patentoida siemeniä. Patentoitujen siementen laiton käyttö kriminalisoitiin. Tulivat vapaakauppasopimukset joiden myötä siementen talteenotto kiellettiin ja näin tehtiin maanviljelijöistä riippuvaisia 'tappajasiemenistä' (killer seeds), jotka eivät idä.

 

-Henry Kissinger 1973: "Se joka kontrolloi ruoan tuotantoa, kontrolloi ihmisiä; se joka kontrolloi energiaa voi kontrolloida kokonaisia maanosia; se joka kontrolloi rahaa voi kontrolloida maailmaa."

 

-Foster Gamble jatkaa: "Suuret pankkiperheet kontrolloivat ruokaa ja energiaa, mutta mitä muuta he kontrolloivat? Rockefellerit loivat Yhdysvaltojen koulutusjärjestön NEA:n (National education association) Carnegien ja Fordien kanssa. He halusivat koulujemme tuottavan tottelevaista työvoimaa."

-John Gatto, New Yorkin osavaltion Vuoden opettaja ja Yhdysvaltojen koululaitoksen maanalainen historia - kirjan (The underground history of American education) kirjoittaja sanoo: "Koulujen tarkoitus on saada oppilaat vastaamaan kenelle tahansa auktoriteetille samalla tavalla, sen vuoksi koulu kestää 12 vuotta."

-Foster Gamble jatkaa: "Rockefeller alkoi rahoittaa Yhdysvaltojen lääketieteellistä yhdistystä (AMA). Kirjallinen materiaali lääkäreille tulee suuryrityksiltä."

-John Robbins, kirjan Terveenä satavuotiaana kirjoittaja (Healthy at 100) sanoo: "Keskiverto lääketieteen opiskelija opiskelee neljän opintovuotensa aikana kaksi ja puoli tuntia ravitsemusta, ja opiskelumateriaali tulee yrityksiltä, joista jotkut jopa vahingoittavat terveyttämme, esimerkkinä American Sugar Alliance."

-Deepak Chopra, lääkäri ja kirjailija sanoo: "Valitettavasti lääketieteen opiskelun rahoittavat suurelta osin lääkeyritykset, joiden tavoitteena on myydä niin paljon lääkkeitä kuin mahdollista. (Suom.huom. Mitkä ovat tällaisen politiikan vaikutukset esimerkiksi vesistöillemme, joihin lääkkeet kertyvät?)"

-Foster Gamble jatkaa: "Kuinka pitkälle suuryritykset ovat valmiita menemään tehdäkseen rahaa? Ovatko ne valmiita piilottamaan parantavia keinoja myydäkseen enemmän lääkkeitä? Tutkimuksissamme tulimme siihen johtopäätökseen että ne kyllä ne ovat. Tohtori Royal Rife kehitti 1920-luvulla keinon tappaa syöpäkasvaimia ja viruksia. Vuonna 1934 Etelä-Kalifornian yliopistossa hänen metodiaan käytettiin 16 syöpäpotilaan hoitamiseen ja kolme kuukautta kestäneen hoidon jälkeen kaikki potilaat olivat parantuneet. Pian tapahtuneen jälkeen tohtori Rifen laboratorio poltettiin, hänen haastettiin oikeuteen ja hänen uransa tuhottiin."

-Kimberly Carter Gamble sanoo: "Minulle oli todella vaikeaa ajatella, että joku todellakin olisi valmis piilottamaan parantavia keinoja. Syöpä on tuottanut paljon tuskaa minun perheessäni. Sain selville että kyse on vain patenteista. Jos lääkeyritys voi patentoida hoidon, erityisesti pitkään kestävän sellaisen, ja tehdä rahaa sillä, niin sen me saamme. Muuten emme ikinä edes kuule siitä. Ei tohtori Rife ole ainoa, joka on tuhottu. Rene Caissella oli vanha intiaanien resepti, joka oli tehokas. Harry Hoxseylla ja Max Gersonilla oli luonnollisia hoitokeinoja jotka toimivat, mutta jos nyt alat tutkia heidän työtään, AMA saa heidät kuulostamaan hulluilta. Rahan seuraaminen on auttanut niin paljon, koska samat voimat, jotka kontrolloivat AMA:ta ja heidän tutkimustaan ja rahoitustaan, kontrolloivat lääkeyrityksiä. Heillä on monien biljoonien taloudelliset tuotot tavoiteltavina ja syitä piilottaa sellaiset tauteja parantavat keinot joita he eivät voi patentoida. Sen tietäminen että parantavia keinoja on olemassa, ei ole poistanut minulta sitä tuskaa, jonka syöpäkuolemat ovat perheessäni aiheuttaneet. Se on antanut minulle jotain todella palkitsevaa mitä voin tuskalleni tehdä. Voimme kaikki saada tyydytystä siitä, että saatamme nämä parannuskeinot jokaisen ulottuville."

-Foster Gamble jatkaa: "Samat ihmiset, jotka kontrolloivat AMA:ta, kontrolloivat lääkeyhtiöitä. Eliittiryhmä ja heidän yrityksensä kontrolloivat energiaa, ruoan tuotantoa, koulutusta ja muita tärkeitä osa-alueita elämässämme kontrolloimalla rahaa ja rahoitusta.

 

Valtapyramidi: Alimpana ovat ihmiset, sitten tulevat hallitukset, suuryritykset, suuret pankit, kansalliset ja kansainväliset keskuspankit, Bank for International Settlements ja ylimpänä rahaeliitti.

 

-Rahaa, jota suurin osa pankeista lainaa, ei ole olemassa. 10.000 dollarin panosta tulee 100.000 dollaria monien pankin antamien lainojen jälkeen. Tämän järjestelmän englanninkielinen nimi on fractional reserve lending (osittaisvarantojärjestelmä). Oletettavasti kaikki sai alkunsa kultaseppien toimesta 1600-luvulla, kun kultaa käytettiin maksuvälineenä. Kulta oli vaikeaa ja raskasta kantaa mukana ja niinpä ihmiset alkoivat tallettaa kultansa holveihin ja käyttää holvien hoitajilta samiaan kuitteja maksuvälineinä. Koska harva ihminen nosti kultansa kokonaan pois samalla hetkellä keksivät holvien omistajat, pankkiirit, alkaa kirjoittamaan enemmän kuitteja kuin heillä oli kultaa holveissaan. He lainasivat sitten noita kuitteja korkoa vastaan ja näin syntyi osittaisvarantojärjestelmä. Tällaisessa järjestelmässä pankit saavat luoda rahaa tyhjästä samalla kun me tavalliset kansalaiset teemme töitä raskaasti rahamme eteen."

 

-Henry Ford sanoi vuonna 1922: ”Jos ihmiset ymmärtäisivät kuinka pankit ja rahajärjestelmämme toimii, olisi maassamme vallankumous ennen huomisaamua”.

 

-Catherine Austin Fitts, Yhdysvaltojen rakentamisesta ja kaupunkien kehittämisestä vastaavan ministeriön (Department of Housing and Urban Development) entinen työntekijä yritti työssään löytää jälkiä rahoista jotka katosivat vuosina 1998-2002. Hän sanoo: "Kuvittele pelaavasi Monopolia. Jos vastapelaajasi on pankinhoitaja ja hän painaa itselleen koko ajan lisää rahaa, sinun rahasi arvo vain laskee vaikka olisit kuinka menestyvä tai vaikka tekisit kuinka paljon töitä. Yhdysvaltojen keskuspankki, englanniksi The Federal Reserve tai Fed, painaa rahaa ja on kaiken lisäksi yksityinen yritys jonka tekemiä päätöksiä ei Yhdysvalloissa voi yksikään viranomainen kumota. Ryhmällä sisäpiiriläisiä on tieto taloudestamme ja he tienaavat ja ovat suojassa. Taloudessamme on 'lapamato', ja se on talouden eliitti."

-Foster Gamble jatkaa: "Rikkaat ovat luoneet petollisen järjestelmän jossa kansalaiset ovat velan orjia. Jekyllin saarella Yhdysvalloissa vuonna 1910 pankkiirit, joiden joukossa Rothschildit, Rockefellerit, Morganit, perustivat Fedin ja tekivät sopimuksen poliitikkojen kanssa. Nyt kansa maksaa poliitikkojen velkaa."

-G. Edward Griffin, kirjan The Creature From Jekyll Island kirjoittaja sanoo: "Keskuspankit ovat pankkikartelleja, jotka ovat muodostaneet yhteistyökumppanuuden niiden maiden hallitusten kanssa joissa ne toimivat. Heille on annettu yksinoikeudellinen valta maan rahan painamiseksi. Sen poliitikot heille antoivat palkaksi yhteistyökumppanuudesta. Pankkiirit vuorostaan ovat luvanneet poliitikoille luoda rahaa tyhjästä."

-Foster Gamble jatkaa: "Ennen vuoden 1929 suurta romahdusta rahaeliitti kuten Rothschildit, Rockefellerit ja Morganit, vetivät rahansa pois muun muassa osakemarkkinoilta. Romahduksen jälkeen he ostivat sillä rahalla halpoja osakkeita, pankkeja ja omaisuutta murto-osalla niiden arvosta. Samansuuntainen tapahtuma vuonna 2008 auttoi jälleen kerran tuota samaa rahaeliittiä rikastumaan. Pankit kasasivat ja tekivät kauppaa ”huonoilla” lainoilla, joiden ne tiesivät jossain vaiheessa räjähtävän käsiin. Kun nuo 'huonot' lainat ja muut vastaavat paljastuivat, suuret pankit kuten Bank of America, Citi ja Chase, jotka itse asiassa olivat kaiken takana, pelastettiin veronmaksajien rahoilla kansalaisten tahdon vastaisesti.

 

-Senaattori Dick Durbin sanoi huhtikuussa 2009: ”Pankit omistavat hallituksemme.”

 

-Foster Gamble jatkaa: "Kuinka he tekevät rahaa? He laittavat suuria määriä rahaa kiertoon laskemalla korkoja ja ihmiset ja yritykset ottavat lainaa. Sitten he nostavat tarkoituksella korkoja, jolloin pankit voivat ostaa kiinteistöjä ja maata halvalla. Tämä 'syötin veteen heittäminen' ja sitten sen takaisin kelaaminen (korkojen säätely) on kautta aikojen aiheuttanut omaisuuden kertymisen harvoille."

 


Baron Mayer A. Rothscild: ”Anna minulle valta kontrolloida maan valuuttaa, niin minä en välitä siitä, kuka maan lait tekee.”

 

-Foster Gamble jatkaa: "Kansainväliset keskuspankit käyttävät Maailmanpankkia ja Kansainvälistä valuuttarahastoa, IMF:ää, rahan tekemiseen viemällä niiden maiden varannot, joihin ne lainaavat rahaa. Samalla maat ajetaan käytännössä konkurssiin. Keskuspankkien keskuspankki on Rothschildien luoma Bank for International Settlements. Eliittipankkiirit päättävät kuka syö ja kuka ei, he kontrolloivat maailmaa. Heillä on jo valtava omaisuus, joten mikä on heidän lopullinen tavoitteensa? Luotettavien asiantuntijoiden mukaan se on maailmanvalta. En halunnut uskoa sitä, mutta haluni selvittää syy siihen mikä estää meitä kukoistamasta oli niin voimakas, että aloin tutkia väitettä. Jos tämä pieni ryhmä haluaisi kontrolloida maailmaa, mitä he tarvitsisivat saavuttaakseen sen? Heidän tarvitsisi kontrolloida rahaa, ja sen he jo tekevät. Heidän tarvitsisi kontrolloida energiaa, ja näin on jo. He kontrolloivat jo maatalousjättejä ja maaimankauppaa ja ostavat vesivarantoja ympäri maailmaa. Heillä on terveys taskussaan ja he yrittävät sabotoida luonnollisia vaihtoehtoja. Heidän tarvitsisi kontrolloida saamaamme tietoa ja sitä, kuinka me siihen reagoimme. Yhdysvalloissa internet, joka on suurin työkalumme kansalaisten järjestäytymiselle, ei tällä hetkellä ole sensuroitu, mutta sen avoimuutta vastaan hyökätään jatkuvasti joka suunnalta. Hallitukset, yritykset ja YK yrittävät kaikki saada sitä haltuunsa. Heidän täytyisi saada kansalaisten vastustus kuriin, ja ottaa heiltä pois heidän oikeutensa ja vapautensa. Kansalaisia pitäisi vakoilla ja seurata.

Ymmärsin, että voimakkaalla eliitillä oli lähes kakki valmiina maailman hallitsemiseen, sen kamalan tosiasian, että Isoveli ei ole tulossa, vaan se on jo täällä. Miten päästä vapaaksi heistä? Pieni ryhmä perheitä, erityisesti Rothschildit, Rockefellerit, Morganit, Carnegiet, Harrimanit, Schiffit ja Warburgit, eivät tosin kaikki heidän perheidensä jäsenet, ovat johtaneet ja kontrolloineet eliittiä jo sukupolvien ajan. Vuotaneet raportit vahvistavat, että he kokoontuvat ympäri maailman suljettujen ovien takana keskustelemaan hallituksista, armeijoista, rahoituksesta, talouksista, yrityksistä, lääketieteestä ja muusta. (Kuva erilaisista ryhmistä: Skull&Bones, Committee of 300, Bilderberg Group… ) Sitten kuin ihmeen kautta heidän suunnitelmansa alkavat toteutua. Osallistumisessa on 'tiedon hierarkia' ja yhtenä symbolina pidetään kaiken näkevää silmää. Se on dollarin setelissä, massaseurantaa suorittavien viranomaisten logoissa, brittien MI5:n logossa, ja jopa Israelin korkeimman oikeuden rakennuksessa, joka on Rothschildien suunnittelema ja rahoittama. Heillä on jo rahaa ja valta sen luomiseen, joten on todennäköistä, että heillä on joku muu päämäärä: maailman hallitseminen eli Uusi maailmanjärjestys. Hajota ja hallitse-strategia. Tavoitteena on sotilasdiktatuuri, jota eliitti pyörittää."

-Kimberly Carter Gamble sanoo: "Onko mahdollista, että eliitti vain käyttää hyväkseen kriisejä maailmassa? Onko mahdollista, että he itse luovat niitä? Valitettavasti yli kymmenen vuotta kestäneissä tutkimuksissamme olemme tulleet siihen tulokseen, että he luovat itse kriisejä, että muutamalla pankkiirieliittiperhellä ja heidän poliittisilla ja korporatiivisilla kumppaneillaan on suunnitelma meidän muiden kontrolloimiseksi ja dominoimiseksi."

-David Icke sanoo: "Ihmiset ovat liian huolissaan siitä, mitä muut ajattelevat. Kun pääset siitä huolesta eroon, ymmärrät minkälaisessa 'vankilassa' olet elänyt. Oma kokemukseni sai minut ymmärtämään, kuinka helppo muita on manipuloida; heidän tarvitsee vain laatia yhteiskunnan normit, mikä on oikein ja mikä väärin, mikä moraalista ja mikä ei, hullua ja ei, hyvää ja pahaa, mahdollista ja mahdotonta. Jos sinä elät elämäsi eräänlaisella ongelmattomalla alueella, niin ihmiset jättävät sinut rauhaan, koska he pitävät sinua normaalina. Kun astut ulos tuolta ”ongelmattomalta alueelta”, ja alat olla yksilö, erilainen … mitä he ovat luoneet on valtava määrä 'vanginvartijoita', jotka käyvät niiden kimppuun jotka eivät pysy normien sisällä."

-Foster Gamble jatkaa: "Heidän suuri strategiansa maailman dominoimiseksi on jo laitettu käytäntöön, maailmaan muodostetaan unioneja, joissa maiden rajat katoavat ja joissa me olemme helpompia hallita. He ovat jo perustaneet Euroopan Unionin ja Afrikan Unionin, poliitikot Yhdysvalloista, Kanadasta ja Meksikosta The Security and Prosperity Partnership – tittelin alla ovat jo tehneet töitä Amerikan Unionin muodostamiseksi. Sitä on tehty jo vuosikausia ilman kansalaisten tai kongressin hyväksyntää. Aasian Unioni (Pacific Union) on myös jo tekeillä. Tässä organisaatiokartta globaalista tyranniasta:

Tässä kaksi Euroopan vaikutusvaltaisinta miestä puhuu siirtymisestä yhteen maailman hallitukseen:"

-Jean-Claude Trichet, Euroopan keskuspankin pääjohtaja sanoo puheessaan Council on Foreign Relationsin (CFR:n) tilaisuudessa: "On erittäin tärkeää, että meillä tässä uudessa omistamassamme globaalissa hallinnassa ovat mukana molemmat Atlantin puolet ja että asetamme samat säännöt samalla tavalla."

-Herman Van Rompuy, EU:n presidentti sanoo lehdistötilaisuudessa: "Vuosi 2009 on myös ensimmäinen maailmanhallituksen vuosi ja G20 on luotu keskellä talouskriisiä."

-Foster Gamble jatkaa: "Kansainvälisellä tasolla keskuspankkieliitti on perustanut valtavia organisaatioita politiikkaansa ajamaan, mukaan lukien Kansainvälinen kauppajärjestö WTO, Kansainvälinen terveysjärjestö WHO, Maailmanpankki ja Kansainvälinen valuuttarahasto IMF. John Perkins tietää henkilökohtaisesti, oltuaan niin sanottu talousagentti, kuinka pankit ja suuryritykset yhteistyössä hallitusten kanssa ovat valloittaneet maita ympäri maailmaa."

-[Ylen dokumenttielokuvassa esiintynyt] John Perkins (ks. Ylen Velkataakka ja talousagentin tunnustuksia), entinen talousagentti, sanoo: "Käytimme monia keinoja, mutta ehkä yleisin on se, jossa menemme maahan jossa on luonnon- ja muita varoja, kuten öljyä, joita yrityksemme Yhdysvalloissa haluavat ja järjestämme maalle valtavan lainan esimerkiksi Maailmanpankista tai jostakin sen sisarpankista. Lähes kaikki raha menee kuitenkin Yhdysvaltalaisille yrityksille kuten Bechtelille, Halliburtonille, General Motorsille, tai General Electricille tai vastaavalle, ei tuolle maalle itselleen, ja ne rakentavat valtavia infrastruktuureita tuossa maassa kuten valtateitä, satamia tai yrityspuistoja, jotka kaikki palvelevat vain rikkaimpia. Köyhät sitten vain kärsivät, koska nuo valtavat lainat on pakko maksaa takaisin, ja se merkitsee sitä, etteivät köyhät saa koulutusta tai terveydenhuoltoa, ja tuolle maalle jää käteen vain valtava velka. Mutta se on ollut heidän alkuperäinen tarkoituksensakin. Sitten lähetämme talousagentin tuohon maahan, joka sanoo heille: 'Te olette meille todella paljon velkaa, ettekä siis voi maksaa sitä. No, maksakaa sitten omasta nahastanne (give us a pound of flesh)'. Sitten kun heidän anti-amerikkalainen presidenttinsä on valittu, menemme hänen juttusilleen: 'Olen tullut kertomaan teille, että voin tehdä teidät ja perheenne erittäin rikkaiksi. Minulla on monta sataa miljoonaa dollaria tässä taskussa, jos pelaat meidän pussiimme. Jos et halua sitä tehdä, on minulla tässä toisessa taskussa ase, jossa on luoti sinun nimelläsi varustettuna siltä varalta, että päätät pitää presidentinvaalikampanjasi lupaukset ja heittää meidät ulos. Myy meille öljy-yhtiösi ja öljysi todella halvalla tai äänestä kanssamme seuraavassa YK:n äänestyksessä, tai lähetä armeijasi joukkoja meidän joukkojamme tukemaan, esimerkiksi Irakiin.' Näin olemme voineet rakentaa imperiumin maailmaan, ja siitä kuinka sen teimme ei tiedä kuin todella harva ihminen."

-Foster Gamble jatkaa: "Niin kuin moni muu, minä ajattelin, että globaali salaliitto maailman hallitsemiseksi ei toimisi, koska ihmiset yleensä eivät ole niin taitavia. Ajattelin etteivät he voisi saada suunnitelmaansa läpi tarvittavalla tarkkuudella ja sen salaten."

-Catherine Austin Fitts sanoo: "Moni toivoo että syy siihen miksi tämä tapahtuu on että hallituksemme on epäpätevä, ja että se on iso virhe, josta moni ei tiedä. Se on todellisuudessa mainio peitetarina sille, että he todellisuudessa tietävät minne ovat menossa. He ovat menossa sinne minne he haluavatkin mennä, ja ovat siinä menestyksellisiä."

-Foster Gamble jatkaa: "Silti ihmettelin sitä kuinka jotain noin suurta ja korruptoitunutta voidaan pitää salassa."

-David Icke sanoo: "Se on yksinkertainen malli, ja jos se ei olisi yksinkertainen se ei toimisi. Se voidaan selittää osiin jaetun pyramidin avulla. Jos katsot mitä tahansa organisaatiota tänään, oli se sitten suuryritys, yliopisto, salainen kerho tai hallitus,on ne kaikki rakennettu pyramidin periaatteella. Kuten CIA ja muut viranomaiset sanovat, on heillä tämä ns. vähäisimmän tiedon periaate (need-to-know), jossa ihmisille annetaan vain sen verran tietoa, että he voivat tuoda oman osuutensa työhön. Otetaan esimerkiksi pankki jossa pohjalla on pankkivirkailija. Hän ei tiedä mitä pankinjohtaja tietää koska pankkivirkailija tietää vain sen verran, että hän voi tehdä työnsä. Pankinjohtaja taasen ei tiedä mitä seuraavalla tasolla työskentelevä aluejohtaja tietää ja tekee eikä aluejohtaja tiedä mitä pääjohtaja tietää. Näin meillä on pyramidimainen malli, jossa vain huipulla olijat tietävät mikä pankin todellinen suunnitelma on ja mitä he ajavat takaa."

-Foster Gamble jatkaa: "Tällainen osiin jakaminen selittää sen, kuinka Manhattan Project, joka kehitti atomipommin toisessa maailmansodassa, pidettiin salassa vaikka siinä oli mukana 130.000 työntekijää."

-Kimberly Carter Gamble sanoo: "Kun ensi kertaa katsoin heidän suunnitelmansa kokoa ja aikeita, minusta tuntui siltä, kuin minulla olisi ollut flunssa kaksi viikkoa. Mutta sitten se valkeni minulle: heillä on tällainen hyvin organisoitu suunnitelma ihmisten potentiaalin nujertamiseksi, mutta silti loistavuutemme näkyy niin monella alalla. Vaikka meitä on systemaattisesti johdettu harhaan ja tekemisiämme mitätöity, ovat monet löytäneet innovatiivisia ja kekseliäitä ratkaisuja lukemattomiin erilaisiin ongelmiin. Ei ole meidän vikamme ettemme huomanneet kuinka tarkoituksellinen ja järjestelmällinen heidän suunnitelmansa on: se on meille haaste."

-Foster Gamble jatkaa: "Katsoin sitä millaisen maailman tuo kontrolloiva eliitti on meille antanut. Minun oli pakko ajatella sitä millainen maailma olisi, jos heillä olisi täydellinen kontrolli kaikesta ja kaikista kaikkialla maan päällä. Tässä heidän uudessa maailmanjärjestyksessään pienen pienellä joukolla ihmisiä olisi täydellinen valta kaikkien elämässä. He käyttäisivät apunaan yksityisyyttämme loukkaavia seurantajärjestelmiä, eliminoisivat väkivalloin toisinajattelevat sekä pitäisivät ihmiset velan avulla vankeina. Kuvittele pieniä loistoa täynnä olevia saaria, joita kurjuuden meri ympäröisi.

Armeijan tehtävänä olisi suojella rikkaita köyhiltä. Olen nyt vakuuttunut siitä, että heidän lopullinen päämääränsä on todella hirveä, ja ettei mikään saa olla heille esteenä sen saavuttamiseksi. Vaikka se onkin yhdysvaltalaisille vaikeaa hyväksyä, ole nyt vakuuttunut siitä että globaalin eliitin suunnitelmaan kuuluu Yhdysvaltojen taloudellisen vakauden sekä itsenäisyyden tuhoaminen. Jos he onnistuvat romahduttamaan maamme, uskon että kansainvälinen eliitti tulee siirtämään yhdysvaltalaisten vallan ja tuottavuuden heidän yhden maailmanhallituksen diktatuuriinsa ottaen haltuunsa elämämme pala palalta. Ajatelkaapa sitä: me olemme nyt niin velassa, ettemme koskaan pysty sitä maksamaan, he ovat romahduttamassa dollarin ja aikovat korvata sen kansainvälisellä IMF-valuutalla. Tässä uudessa globaalissa elektronisessa valuutassa ei käytettäisi käteistä ja paine sen käyttöönottamiseksi on kova. Toteuduttuaan he voisivat pyyhkiä pois kenen tahansa ihmisen tai minkä tahansa ryhmän varat silmänräpäyksessä.

Nyt ensimmäistä kertaa historiassa on ehdotettu kansainvälisiä veroja sillä tekosyyllä, että estettäisiin ilmastonmuutos. Aivan kuten Troijan hevonen, tuo Kööpenhaminan ilmastokokouksessa vuonna 2009 ehdotettu sopimus vetosi meidän huoleemme ilmastosta piilottaen se tosiasian, että tämä ennennäkemätön hiilidioksidivero maksettaisiin Maailmanpankille, ja sen toteutumista valvoisi maailmanpoliisi. On olemassa keinoja ja myös selvä tarve vähentää saasteen määrää luomatta veropohjaa tyrannialle."

David Icke sanoo: "Jos haluat muuttaa yhteiskuntaa mutta tiedät, että jos teet sen avoimesti, tulet saamaan vastareaktion. Niinpä ei kannata tehdä sitä avoimesti. Teet niin sanotun ongelma-reaktio-ratkaisun (problem-reaction-solution), jossa ensimmäiseksi luot ongelman, oli se sitten terroristipommi, 911, valuuttakriisi, osakekriisi tai hallituskriisi, ja sitten kerrot kansalle oman versioisi siitä a) kuka sen teki, ja b) miksi. Tässä kohtaa tämä ongelma-reaktio-ratkaisu kaatuisi, jos meillä olisi media (tiedotusvälineet), joka olisi edes jollain tavalla tekemisissä tiedottamisen kanssa. Sen sijaan Yhdysvalloissa valtamedia on pr-toimisto hallituksen virallisen version jakamiseksi tapahtuneesta. Käytännössä ainoa lähde, josta kansa saa tietoa tapahtuneesta on valtamedia. Mitä ongelma-reaktio-ratkaisu taktiikan toisessa osassa nähdään, on reaktio todella, todella avainasemassa olemassaolevaan pelkoon.

He haluavat kansan sanovan hallitukselle: 'Jotain on tehtävä, näin ei voi jatkua, mitä aiotte tehdä asialle?', ja tämä mahdollistaa kolmannen vaiheen toteuttamisen, eli sen, että ne jotka alun perinkin loivat ongelman, liittävät kansan reaktion heidän valheelliseen tarinaansa ja sitten avoimesti tarjoavat ratkaisun siis ongelmaan, jonka he itse loivat."

-Foster Gamble jatkaa: "Idea tragedian käyttämisestä aseena, oli tuo tragedia sitten aito tai itse luotu, oli tärkeä auttamaan minua lopulta ymmärtämään kuinka pitkälle nuo ihmiset ovat valmiita menemään saavuttaakseen päämääränsä. On dokumentoitu tosiasia, että me (Yhdysvallat) menimme mukaan Vietnamin sotaan väärennettyjen raporttien avulla. Entinen puolustusministerimme Robert McNamara on tunnustanut, ettei venehyökkäystä Tonkinin lahdella todellisuudessa tapahtunut. Tuoreempi esimerkki on se, kuinka entinen presidenttimme George W. Bush käytti joukkotuhoaseita, joita ei ollut olemassa, tekosyynä Irakin valtaamiseen. Tällaisia taktiikkoja kutsutaan joskus valehyökkäyksiksi (false flag operation).

Yhä kasvava joukko ihmisiä uskoo, että 911 oli eliitin suunnittelema valehyökkäys, jonka tarkoituksena oli valmistella hyökkäys Lähi-itään, ottaa haltuun siellä olevat öljyvarat, sekä purkaa Yhdysvaltojen perustuslain takaamat oikeudet ja suojelun. Suuri osa siitä, mitä poliisivaltion muodostamiseksi tarvitaan, on itse asiassa jo paikallaan. Juuri nyt Yhdysvalloissa kuka tahansa meistä voidaan vangita ilman varoitusta tai syytä, meidät voidaan kidnapata, meitä voidaan kiduttaa ja meidät voidaan tappaa laillisesti, jos hallitus päättää, että se mitä teemme on uhka heidän suunnitelmalleen. Heidän ei tarvitse kuin pitää meitä epäiltynä heidän niin sanotussa 'sodassaan kauhua vastaan' (war on terror). Meitä seurataan yhä enemmän; vuonna 2010 Yhdysvalloissa oli yli 30 miljoonaa valvontakameraa kuvaamassa meitä. Kun osoitamme mieltämme, täytyy se tehdä näillä ”sananvapauden” alueilla. Alueita sananvapaudelle? Jokainen puhelu jonka teemme, jokainen sähköposti jonka lähetämme tallennetaan, ja se voidaan tutkia koska tahansa. Ajokortissamme ja passissamme on mikrosirut, jotka seuraavat jokaista liikettämme, ja nyt sairaalapotilaisiin laitetaan näitä samoja siruja. Itse asiassa Procter & Gamble, sukuni yritys, kehitti nämä sirut. Ne tehtiin alun perin tuotteiden seurantaan. Niitä tarjotaan aina auttamaan ihmisiä tai helpottamaan heidän elämäänsä, mutta kuten CIA:n apulaisjohtaja James Monnier Simon on sanonut, ne on vain keinoja saada ihmiset hyväksymään sirut, että saataisiin koko kansa sirutettua, että heitä pystyttäisiin paremmin seuraamaan ja kontrolloimaan. Nämä tahot, jotka meitä kontrolloisivat ja he tekisivät sen USA:n avaruuskomentokeskuksen avulla, ovat tehneet jo suunnitelman nimeltään 'koko spectrumin kattava dominointi' (Full spectrum dominance). Jo pitkälle kehitetyn sateliittiseurannan ja keskitetyn energian aseiden sekä lasereiden avulla he pystyvät löytämään toisinajattelijat missä tahansa maapallolla. Uskon että he haluavat käsitellä tehokkaasti ongelman mahdollisen vastustuksen suhteen. FEMA:n keskitysleirejä ja junanvaunuja joissa on kahleet matkustajia varten on viimeaikoina rakennettu tai kunnostettu ympäri Yhdysvaltojen. Viranomaiset ovat nimenneet tämän 'varautumiseksi joukkoepidemioiden ja kansalaislevottomuuksien varalta'.

On vielä yksi huolestuttava asia tässä globaalin dominoinnin suunnitelmassa, jonka haluan jakaa kanssanne. Tämä oli minulle kamala aihe käsitellä, mutta ilman sitä meidän tutkimuksemme olisi vaarallisen puutteellinen, ja meidän strategiamme ratkaisuja varten olisivat sitä myös. Tutkimuksissani tulin siihen tulokseen, että heidän suunnitelmaansa kuuluu myös maapallon väestön määrän raju vähentäminen. Kuulostaa sairaalta mutta asiaa ajateltuani tajusin, että heidän olisi paljon helpompi onnistua tässä täydellisen kontrollin saavuttamissuunnitelmassaan, jos ihmisiä olisi vähemmän. Joka kerta kun ajattelin etteivät he sitä tekisi, huomasin lopulta olevani väärässä. Löysin hämmästyttäviä dokumentteja siitä, että eugeniikka on yksi heidän suunnitelmansa keskeisiä aiheita. Eugeniikassa keskitytään siihen kuka saa elää ja kuka ei. Sterilisointi on yksi kamala tapa jolla tätä salaista suunnitelmaa toteutetaan. Vuonna 1904 Carnegien perhe rahoitti yhtä ensimmäisistä eugenics laboratorioista Long Islandilla New Yorkissa. Rockefellerit ovat rahoittaneet värillisten ihmisten pakollista sterilointia ja he perustivat Kaiser Wilhelm instituutin Saksassa edistääkseen paremman rodun suunnitelmaansa, jonka Hitler myöhemmin kopioi. Vuonna 2007 Yhdysvaltojen maatalousministeriö USDA yhdessä Yhdysvaltojen sisäisestä turvallisuudesta vastaavan Homeland Securityn kanssa rahoitti projektin, jossa oli tarkoitus lentoruiskuttaa 7 miljoonan ihmisen asuttama alue Pohjois-Kaliforniassa. Sen jälkeen kun kansalaiset olivat kokoontuneet yhteen vastustamaan suunnitelmaa oli viranomaisten pakko paljastaa, että ruiskutettavissa aineissa oli lukemattomia myrkkyjä jotka aiheuttavat sairauksia ja vaikeuttavat ihmisten lisääntymistä. Onneksi ihmisten vastustus sai projektin pysäytettyä. Yhdysvaltojen hallitus on jäänyt kiinni yli 30 kertaa siitä, että se on salaisissa kokeiluissa testannut myrkyllisten kemiaalien vaikutusta omiin kansalaisiinsa. Uhreina on ollut sotilaita, vankeja, alkuperäiskansoja, sekä kokonaisia kuntia ja kyliä. Salaisia naisten ja lasten massasterilisointeja yleensä salaisia lisäaineita rokotteissa käyttäen on paljastunut Brasiliassa, Puerto Ricossa, Nicaraguassa, Meksikossa ja Filippiineillä. John d. Rockefellerin Population Councel, The U.S. Department on Education, Health and Welfare (jossa Nelson Rockefeller oli johdossa), sekä Rockefellerien perustama Maailman terveysjärjestö ovat olleet näistä projekteista vastuussa. Novartis ja Syngenta yhdessä Yhdysvaltojen maatalousministeriön USDA:n ja puolustusministeriön kanssa ovat testanneet ihmisissä miehiä steriloivaa maissia. Tätä projektia he kutsuivat ”keinoksi auttaa maailman ylikansoittumista”. Lista on todella pitkä. Juuri nyt globaali hedelmällisyys on jyrkässä laskussa.

Olen vakuuttunut siitä, ettei se ole sattumaa. Minulle maailman väestön vähentämisen suunnitelman mahdollisen olemassaolon hyväksyminen ja tutkiminen oli kriittistä kokonaiskuvan saamiseksi ja vastakeinojen kehittämiseksi. Tiedän että se saattaa kuulostaa hullulta, mutta kuvittele itsesi vuoden 1932 Saksaan. Jos kertoisin sinulle että seuraavan vuosikymmenen aikana miljoonia ihmisiä tapettaisiin, pitäisit sitä varmaan mahdottomana. Kuka tekisi jotain sellaista? Tältä väestön vähentäminen näyttää tänään:

Olen vakuuttunut siitä etten liioittele asiaa. Voinko olla väärässä? Ehkä, mutta mitä jos en olekaan? Olemme tärkeässä tienhaarassa ihmisen evoluution tiellä. Yksi tie vie kohti tyranniaa ja mahdollista itsetuhoa ja toinen kohti rauhanomaista terveellistä sivilisaatiota, jossa jokaisen maapallon ihmisen oikeuksia ja vapautta kunnioitetaan. Lähteäksemme kohti tuota päämäärää, on sinun ja minun tehtävänä raivata sille tie. On aika sanoa 'Nyt saa riittää!', on olemassa toinen keino. Uskon että yhdessä meillä on tieto, resurssit ja ratkaisut tuon haasteen vastaanottamiseksi."

 

Osio: Ratkaisuja

 

-Foster Gamble jatkaa: "Olemmeko sitä miksi eliitti meidät kuvittelee? Tyhmiä ja ahneita olioita, jotka omillaan turvautuisivat väkivaltaan ja ajautuisivat kaaokseen niin että meidän omaksi parhaaksemme eliitin pitää itsensä nimeämänä ottaa valta haltuunsa? Vai olemmeko luonnollisesti huolehtivaisia ja välittäviä? Uskon että kun ihmiset ovat terveitä ja heillä on kaikki tarpeellinen selviytyäkseen pystymme luomaan maailman, jonka perustana on vapaus, yhteisvastuu ja myötätunto, maailma jossa kaikki voivat kukoistaa (thrive).

Eliitin suunnitelma on seurausta tuhoisasta maailmankatsomuksesta, ja perustuu siihen väärään uskoon, ettei maailmassa ole tarpeeksi kaikille, että jotkut ansaitsevat enemmän kuin muut, ja että heidän oma turvallisuutensa riippuu siitä, että he kontrolloivat meitä muita. Heidän näkemyksensä perustuu puutteeseen ja pelkoon. Vaikka heillä onkin todella paljon valtaa, uuden maailmanjärjestyksen arkkitehdit eivät voi toteuttaa kamalaa visiotaan ilman meidän suostumustamme. Pysäyttääksemme heidät, tehdäksemme heidän suunnitelmastaan käyttökelvoton meidän tarvitsee herätä ja toimia.

Tohtori Elisabeth Sahtouris, evoluutiobiologi, sanoo: "Tämä on viimeinen yrityksemme tässä evoluution vaiheessa. Käytän esimerkkinä perhosen toukkaa. Se on erittäin tuhoava ja syö 300 kertaa painonsa verran päivässä kunnes se on niin turvoksissa, että se alkaa roikkua kasvista ja nukahtaa. Sitten sen iho kovettuu, sen kehosta tulee itse asiassa ravintorikas soppa jolla se ruokkii kehittyvää perhosta. Mutta mielenkiintoista on, että vanha ja uusi ovat olemassa yhtä aikaa jonkin ajan. Meidän hallituksemme on epätoivoinen yrittäessään kontrolloida Lähi-idän öljyä ja kannustaen ydinvoiman käyttöä ja muita. He kyllä tietävät että se ei ole oikein, mutta heidän mielestään heidän täytyy suojella itseään, se on heidän työnsä. Ja jos sinä rakastat perhosia, et sinä tallo sen toukkia. Ei heidän vihaamisestaan ole mitään hyötyä. Jos sinä haluat vaihtoehtoisia energiamuotoja, et sinä pyydä oljyjättejä niitä tarjoamaan. Meidän täytyy tehdä se itse, vakuuttaa ihmiset niiden hyödyistä.”

-Foster Gamble jatkaa: ”Saattaa näyttää siltä, että tässä korttipelissä hallitsevalla eliitillä on kaikki kortit, mutta meillä on myös omamme. Puhutaan ensin numeroista. Hyvin harva ihminen on oikeasti mukana toteuttamassa tätä suunnitelmaa yhdestä maailmanhallituksesta. Suurin osa heidän auttajistaan ei tajua sitä, missä he oikeasti ovat mukana. Omien laskelmieni mukaan Yhdysvalloissa meitä on yli miljoona kertaa enemmän kuin tuon suunnitelman todellisia suunnittelijoita. Luontoaktivisti ja yrittäjä Paul Hawken arvioi, että sosiaalista hyvinvointia ja ympäristöä puolustavia järjestöjä on yli miljoona ympäri maailman ja ne muodostavat kaikkien aikojen suurimman sosiaalisen liikkeen. Kun nuo järjestöt liitetään toisiinsa elektronisesti, saadaan siitä historian vahvin. Toinen etu puolellamme on, että eliitin kaikki vallan keskukset vaativat meidän osanottomme. Jos tarpeeksi moni meistä vetää pois tukensa, ei heidän suunnitelmansa voi toimia. Tämä pätee keskuspankkeihin, armeijaan, valtamediaan, hallituksen ja muuhun. Seuraten Mahatma Gandhin ja Martin Luther Kingin oppeja, meillä on valta väkivallattomaan osallistumattomuuteen. Muiden elämän dominointi vaatii suunnattomia määriä energiaa, keinoja ja pettämistä, mutta vapauteen pyrkiminen taasen on evoluution mukaista.

Vandana Shiva, fyysikko ja oikeudenmukaisen ympäristön puolustaja sanoo: ”Intiassa meillä on tuhansia kyliä, jotka ovat nyt vapauden alueita. Me emme hyväksy patentteja, me emme tee yhteistyötä niiden kanssa. Me emme hyväksy kemikaaleja emmekä GMO-kasveja vaarantamaan ekosysteemejämme. Meidän vapaudenliikkeemme on vapautta kaikille lajeille, ei vain ihmisille. Ajatuksemme leviää myös Euroopassa GMO-vapaiden alueiden muodossa: 90% Italiasta ja 90% Itävallasta on GMO-vapaita. Vapausalueita on siementen ja ruoan ja muiden ympärillä. ”

-Foster Gamble jatkaa: ”Boliviassa vapausliike valtasi kadut ja ihmiset hakkasivat innoissaan patoja ja kattiloita ja saivat pysäytettyä suuryritysten yrityksen ottaa haltuunsa heidän vesivarantonsa. Vaikka valtamedia jättää nämä menestystarinat usein kertomatta, lukemattomia ilmestyy ympäri maapallon."

(Elokuvassa näytetään esimerkkejä:

 

-Foster Gamble jatkaa: ”Päätin olla tekemättä tätä elokuvaa, ennen kuin minulla oli keinot tämän kriisin päihittämiseksi. Nyt se onnistuu internetin avulla.”

-Kimberly Carter Gamble sanoo: ”Käytimme vuosia nettisivumme kehittämiseen. www.thrivemovement.com . Sieltä löydät kaiken strategioineen ja taktiikoineen ja voit myös ottaa yhteyttä muihin.”

-Foster Gamble jatkaa: ”Kaikki elokuvassa esittämämme faktat on puolueettomasti tarkastettu ja ne löytyvät nettisivultamme. Sieltä löydät myös listan vaihtoehtoisista medioista, joita me suosittelemme ja mm. keinoja maailman talouden dominoinnin lopettamiseksi; meidän täytyy lopettaa suurien pankkien tukeminen ja lakkauttaa Yhdysvaltojen keskuspankki Federal Reserve, lopettaa sen tukeminen verorahoilla, sallia vaihtoehtoisten valuuttojen kehittäminen ja itsenäisten pankkien syntyminen sekä kieltäytyä kansainvälisistä veroista. Olemme monesti keskittyneet Yhdysvaltoihin, koska itse tunnen sen paremmin, mutta ongelmat ja ratkaisut niihin ovat monesti globaaleja.”

-Kimberly Carter Gamble sanoo: ”Tässä muutama todella merkittävä keino, jotka eivät vie paljon rahaa eivätkä aikaa: 

  • Tutki ja ota selvää asioista, ole yhteydessä muihin ja jaa tietoa.
  • Käytä ja talleta rahasi paikallisiin pankkeihin. Osta ja sijoita vastuullisesti, jokainen dollari (ja euro) lähettää viestin.
  • Liity liikkeeseen, joka ajaa Federal Reservin lopettamisen asiaa ja auditoi sitä. Yhdysvaltojen yksityinen keskuspankki ryöstää meitä.
  • Liity liikkeisiin, jotka pitävät nettiä reiluna ja avoimena.
  • Tue riippumatonta mediaa, hanki tietosi eri lähteistä ja mieti sitä kuka uutisesi rahoittaa. Tue luomuviljelyä ja vastusta GMO:ta.
  • Liity rehellisiä vaaleja kannattaviin liikkeisiin, jotka ottavat huomioon myöhemmin tarkistettavissa olevat paperille kirjoitetut äänet sekä sen selvittämisen, kuka eri vaalikampanjat on rahoittanut. Kansanedustajamme voivat olla meille vastuussa vain, jos yritykset lopettavat heidän rahoittamisensa.
  • Aja uuden ja uudistuvan energiateknologian ja sen tutkimisen asiaa ja auta vapaata energiaa saamaan äänensä kuuluviin; se muuttaa planeettamme energiadynamiikan nopeammin kuin koskaan historiassa on tapahtunut.
  • Allekirjoita kriittisiä adresseja ja kansalaisaloitteita, se on keino kerätä voimia yhteen ennen kuin asioita muutetaan. Kuvittele miljoonia meitä ajamassa yhteistä asiaa.”

-Foster Gamble jatkaa: ”Uskon että potentiaalimme selvä ymmärtäminen on yhtä tärkeää, kuin sen mikä estää sen täyden käytön. Niinpä haluan sinun kuvittelevan mahdollisen tulevaisuuden maailman. Se on maailma, jonka Eliitti haluaa pitää sinulta ulottumattomissa , mutta joka meidän on kuitenkin mahdollista saavuttaa. Me voimme luoda maailman, jossa ihmiset voivat kukoistaa, jossa tunnemme olomme turvallisiksi, jossa ilma ja vesi ovat puhtaita. Siellä yhteisömme voivat itse tuottaa puhtaan energiansa ja ruokansa ja kauppaa käydään avoimesti ja rehellisesti. Sen sijaan että keskitytään rangaistuksiin, oikeusjärjestelmä auttaa ihmiset takaisin raiteilleen ja korvaa heidän menetyksensä. Vakuutukset maksavat lääkäreille siitä, että he pitävät ihmiset terveinä. Koulutus on vapaaehtoista ja palvelee ihmisiä eikä yrityksiä. Saamme rehellistä tietoa riippumattomalta medialta. Ei ole [yritys- ja maatalous-] tukia eikä [pankkien] pelastuspaketteja. Kuvittele rehellinen rahajärjestelmä, jossa ei juurikaan makseta veroja ja sähkö- ja polttoainekustannukset ovat alhaiset. Sinulla on mahdollisuus maksaa talosi ja autosi ja säästää rahaa ja sijoittaa sitä. Nautit enemmän vapaudesta, hyvinvoinnista ja turvallisuudesta. Ja saat kaiken tämän samalla tai pienemmällä määrällä työtä kuin nyt. ”

-Catherine Austin Fitts jatkaa: ”Kuvitellaan että aloittaisin yhteisrahaston naapuristooni, ja jokaisella naapurilla olisi yksi osake. Samalla kun he parantaisivat elinympäristöään, heidän osakkeensa arvo kohoaisi. He tienaisivat samalla kun heidän lapsensa kasvaisivat turvallisemmin ja estäisivät maapallon tuhoa.”

-Foster Gamble jatkaa: ”Tämä visio kukoistavasta maailmasta perustuu niin kutsumaamme 'vapauden näkökulmaan' (liberty perspective). Tätä lähestymistapaa korostaa yksinkertainen periaate: rikkomattomuus (non-violation). Kenelläkään ei ole lupa häiritä sinua tai rikkoa kotirauhaasi etkä sinä saa häiritä ketään tai rikkoa kenenkään oikeuksia paitsi rehellisesti itseäsi puolustaessasi. Tämä on ainoa sääntö josta kaikki ihmiset, joiden kanssa ole asiasta keskustellut, ovat samaa mieltä. Itävaltalainen ekonomi Ludvig von Mises on tehnyt minuun syvän vaikutuksen. Hän kehitti kokonaisen filosofian ja taloudellisen järjestelmän, joka perustuu ei-väkivaltaiseen käyttäytymiseen. Häntä motivoi se, että hän oli nähnyt kommunismin ja fasismin kauheudet Euroopassa ja hän käytti elämänsä oikeudenmukaisen elämäntavan löytämiseen. Hän huomasi että nuo järjestelmät, samoin kuin sosialismi ja jopa demokratia, erehtyen olettavat ihmismassojen tai ryhmien oikeuksien olevan tärkeämpiä kuin yksilöiden oikeuksien. Olin aikaisemmin itse sitä mieltä, että on tärkeämpää ottaa huomioon ryhmän tarpeet kuin yksilön tarpeet, mutta tutkittuani asiaa tarkemmin huomasin, ettei se menekään niin. Ryhmien hyvinvointiin vedoten hallitukset ovat puolustelleet tarpeitaan suurimpaan osaan sodista ja ihmisten tappamisista sekä oikeuttaneet maapallon tuhoamista. Yli 200 miljoonaa ihmistä tapettiin pelkästään 1900-luvulla. Kuinka siis tuon rikkomattomuusperiaatteen omaksuminen muuttaisi asiat? Se vaatisi lähtökohtaisesti viallisen järjestelmämme täydellistä muutosta, ja vain silloin todellakin jokaisella olisi mahdollisuus kukoistaa ja onnistua. Jotta voimme omaksua tällaisen rikkomattomuuden periaatteen, on tarpeen rehellisesti tutkia historiaamme, koska terveellistä järjestelmää ei kannata rakentaa epäterveen päälle. ”

-Intiaanien oikeuksia puolustava johtava asianajaja Daniel Sheehan sanoo: ”Meidän täytyy tutkia kaikkein perustavimpia oikeuksien loukkauksia, joiden perustalle maamme [Yhdysvallat] syntyi. Puhun ihmisten maiden takavarikoimisesta ja naisten ja lasten teurastamisesta. Se oli jotain niin kamalaa, että uskomme tapahtuneen ymmärtämisen olevan olennaista asioiden korjaamisen saavuttamiseksi.”

 

 

-Entinen Alaskanintiaanien heimopäällikkö Evon Peter sanoo: ”Yhdysvaltojen ja Pohjois-Amerikan historiassa on allekirjoitettu yli 500 sopimusta alkuperäiskansojen kanssa ja jokaista sopimusta on rikottu. Uskomattomia määriä rahaa on tehty alkuperäiskansojen luonnonvaroilla ja yhtiöt ja Euroopan valtiot tienaavat vuosittain miljardeja dollareita niillä.”

-Foster Gamble jatkaa: ”Sen maailman saavuttaminen, josta olen puhunut vie aikaa ja tulee vaatimaan asenteiden muuttamista ja paljon työtä ja rohkeutta. Se olisi kuitenkin todella merkittävä lahja tuleville sukupolville. Emme voi tehdä kaikkea samanaikaisesti, ja siksi olenkin suunnitellut kolme toisiaan tukevaa vaihetta tässä ratkaisujenlöytämisprosessissa. Ensimmäisessä vaiheessa keskitytään olemassa olevien järjestelmien integriteetin luomiseen. Jos puolitamme puolustusmenomme, se olisi silti suurempi kuin muun maailman puolustusmenot yhteensä. Sen saavuttaminen ja yksityisen keskuspankkimme lakkauttaminen vapauttaisi yli biljoona dollaria vuodessa. Se riittäisi koko maailman asukkaiden ruokkimiseen, sosiaalisten asioiden järjestämiseen ja ympäristömme puhdistamiseen. Monet uskovat että nälänhätä ja köyhyys ovat väistämättömiä, mutta sotaan verrattuna köyhyyden poistaminen ja ympäristön palauttaminen alkuperäiseen tilaansa on halpaa. Lester Brownin Earth Policy instituutin mukaan koko maailman luonnontilan palauttaminen ja kaikkien sosiaalisten päämääriemme saavuttaminen maksaisi 200 miljardia dollaria vuodessa. Mutta tämä vaihe ei ole viimeinen tavoite tässä vapauden näkökulmassa. Samalla kun ensimmäinen vaihe sisältää paljon samoja tavoitteita kuin tyypillisessä liberaalien ja demokraattien suunnitelmassa, toisessa vaiheessa on paljon samaa kuin konservatiivien perinteisessä maailmankuvassa. Toisessa vaiheessa rajoitamme hallituksen roolia yksittäisen ihmisen suojelemisessa, ja restauroimme asioita, jotka ovat yhteisiä kuten ekosysteemit ja radiotaajuudet joita käytämme kommunikointiin. Sitä mukaa kun järjestelmämme integroituu yhä enemmän ja rahamme vakautuu, ihmisillä on enemmän rahaa jolla kontrolloida kaikkea, joka heihin vaikuttaa. Kolmas vaihe kasvaa siitä lisääntyvästä vapaudesta, jota vaiheet yksi ja kaksi ruokkivat sillä ihmisillä on enemmän rahaa ja aikaa. Ei ole olemassa pakollisia veroja eikä siten pakollista hallitsijaa. Mikään organisaatio ei ole yksin vastuussa lainvalvonnasta, on sääntöjä muttei niiden ”pakottajia” (there are rules but no rulers). Yksilöiden oikeuksien vahva suojeleminen tulee olemaan avainasemassa toisistamme riippuvassa elintavassamme. Voimme olla erilaisia mutta läheisiä samanaikaisesti. Niin utopistiselta kuin tämä kaikki saattaa kuulostaakin aluksi, olen innoissani nähnyt kuinka paljon käytännöllistä ajattelua on käytetty vaikeidenkin asioiden selvittämiseksi esimerkkeinä terveydenhuolto, rikollisuus ja koulutus. Nämä kolme vaihetta vahvistavat parhaimmat asiat sekä liberaalien, että konservatiivien näkökulmasta ja nuo näkökulmat ovat jakaneet meitä jo niin kauan. Nyt meillä on mahdollisuus sopia asioista aivan uudella tasolla, koskemattomuussäännön ympärillä. Kolmas vaihe kannustaa ihmisiä tekemään aloitteita ja motivoi heitä ja kunnioittaa kaikkien meidän oikeuksiamme. Torus antaa meille pohjan yhteiskunnalle, joka perustuu loukkaamattomuuteen, yhdentymiseen ja kokonaisvaltaisuuteen. Se suojelee sitä mikä toimii ja siinä on sisäänrakennettu palautemekanismi joten se korjaa itseään ja innovoi tasapainon säilyttämiseksi. Me voimme käyttää näitä ja muita Toruksen dynamiikkoja ihmisten sosiaalisten järjestelmien . Uskon vahvasti että toimiminen yhteistyössä fundamentaalisen energiamallin kanssa jokaisella tasolla fyysisellä, emotionaalisella, mentaalisella, ihmistenvälisellä ja ympäristöllisellä on lopulta rakkauden taidetta, tiedettä ja juhlaa. Ja sitä olemme täällä oppimassa. Fundamentaalinen näkemys meidän toisiimme kiinnittyneisyydestä muutti oman tapani lähestyä kaikkea. Omassa elämässäni löysin tämän filosofian käytännön näytön vanhassa ei-väkivaltaisessa taistelulajissa Aikidossa. Se tarjoaa vahvaa ohjausta siitä, kuinka vastata tehokkaasti ja ilman väkivaltaa maailmanhallinnan suunnitelmaan (global domination agenda). Aikidon perustaja Morihei Ueshiba opetti, että meidän täytyy imitoida atomien liikettä galaksissa. Samoin kuin vapaan energian teknologia yhdistyy torroidaaliseen malliin päästäkseen käsiksi rajoittamattomaan energiaan, Aikido eli harmoninen tapa yhdistyy hyökkääjän energian kanssa uudelleenohjaten sen rauhalliseen ratkaisuun.”

 

”Aikido ei ole tekniikka vihollista vastaan taistelemiseksi tai hänen lyömisekseen. Se on keino luoda rauhaa maailmassa ja tehdä ihmisistä yksi perhe. Morihei Ueshiba, Aikidon perustaja”

 

-Foster Gamble jatkaa: ”Gandhi ja King sovelsivat näitä väkivallattomia periaatteita taloudellisilla ja sosiaalisilla tasoilla. Jos vastaamme väkivallalla tähän maailmanhallinnan suunnitelmaan muutoin kuin itsepuolustukseksi, se jatkaisi vain vanhaa ’me heitä vastaan’ ajattelutapaa ja vain antaisi heille lisää tekosyitä ottaa käyttöön vahvempia poliisivaltioiden keinoja. Uskon että on erittäin tärkeää moraalisesti ja strategisesti, että valitsemme ei-väkivaltaisen tien. Toruksessa on toinen näkökulma jolla on syvä merkitys siihen, kuinka reagoimme edessämme oleviin haasteisiin. Se on jokaisen torroidaalisen järjestelmän keskustassa vallitseva täydellinen tyyneys, niin sanottu nollapiste. Uskon että sinä ja minä, kuten jokainen muukin elävä olento, olemme Toruksen energiakenttiä. Meillä on kaikilla tyyni keskus, ja kytkeydymme toisiimme ja elävän maailmankaikkeuden rajattomaan tietoisuuteen. Vaikka hyödynkin suuresti muiden kokemuksista ja vaikka päivittäinen palaute siitä, mitä maailmassa todella tapahtuu onkin tärkeää, ymmärrän nyt, että meidän ensisijainen kompassimme on meidän jokaisen oma sisäinen ohjauksemme. Sitä mukaa kun opimme hiljentämään melua, ja vahvistamaan sisäistä signaaliamme, voimme paremmin kuulla äänen, joka luonnollisesti tietää ja tarjoaa viisasta ohjausta.”

Kirjailija Angel Kyodo Williams sanoo: ”Meillä on kokonainen sisäinen elämä, eloisa sisäinen elämä, joka on todellinen navigaattori sille polulle jonka otamme ulkopuolella … meidän vaikutuksemme kaikkeen muuhun ei ole lähellekään niin merkityksetöntä kuin itse kuvittelemme”

-Lääkäri ja kirjailija Deepak Chopra sanoo: ”Parantaaksemme maailmaa, meidän täytyy alkaa kertoa toisenlaista tarinaa sekä itsellemme että muille. Sitten voimme alkaa vaikuttaa muuhun maailmaan.”

Evoluutiobiologi tohtori Elisabet Sahtouris sanoo: ”Ihmiskunta on juuri nyt erittäin mielenkiintoisessa vaiheessa evoluutiossaan, jossa siirrymme nuorille lajeille tyypillisestä aggressiivisesta kilpailutavastamme kypsempään yhteistyötä kannustavaan elintapaan. ”

Democrary Now liikkeen ja televisiokanavan juontaja Amy Goodman sanoo: ”Maassamme ei ole epäilystäkään siitä, etteikö raha kertyisi yhä harvemmalle. Ja ne joilla on paljon valtaa puolestaan keskittävät valtaa yhä enemmän. Mutta on olemassa voima joka on vahvempi ja se on kansan voima.”

-Concious Evolution säätiön johtaja Barbara Marx Hubbard sanoo: ”Kun katsomme tämänhetkistä kriisiä, on hyvin helppo lakata rakastamasta rakkautta. On niin helppo tulla pessimistiseksi ja toivottomaksi , mutta minun näkökulmastani kriisi on kypsynyt siihen pisteeseen, että olemme joukkoheräämisen partaalla ja se tunne sisälläni antaa minulle elinvoimaa nähdä sen , että huolimatta siitä kuinka pieneltä se mitä teen näyttää minulle näiden valtavien ongelmien edessä, ei impulsiivinen evoluutio ole pientä. Ja kun se on kaikissa jotka heräävät, on se valtavaa.”

-Foster Gamble jatkaa: ”Ja sitä mukaa kun yhä useampi meistä herää, liittyy muihin ja uskaltaa puhua ääneen, suunnitelma maailmanvallasta paljastuu. Keksimme ratkaisuja jotka voivat luoda maailman jota niin haluamme ja jonka ansaitsemme. Kautta historian aina kun ihmiset ovat tunnistaneet tyrannian joka nostaa julmaa päätään he ovat tulleet yhteen ja puolustaneet vapautta. Olen varma siitä, että ihmiskunta tulee katsomaan taaksepäin tähän aikaan ja olemaan ylpeitä siitä, että nähtyämme ongelmat aloimme toimia.

Kiitos siitä että tulitte tälle matkalle meidän kanssamme. Olen vakuuttunut siitä, että meillä on se mitä selviytymiseen ja kukoistamiseen vaaditaan. Tehdään siitä totta.”

 

 

Lisää aiheesta:

yhdysvallat.eu

Yle Ulkolinja: Velkataakka

 

Uusia dokkareitamme:

Nyt ajankohtaisesta, Hillary Clintoniakin koskevasta, Pizzagate- pedofiiliskandaalista USA:ssa lyhyesti tässä:

Conspiracy of Silence - The Franklin cover-up, kertoo saatananpalvontaan läheisesti liittyvästä pedofiliasta USA:ssa

Vahvistetussa WikiLeaksin julkaisemassa John Podestan, Hillary Clintonin kampanjapäällikön, sähköpostikeskustelussa vaikutusvaltaiset washingtonilaiset henkilöt suunnittelevat järjestävänsä poreammejuhlat, joihin yksi heistä lupaa ”kuljettaa Rubyn, Emersonin ja Maeve Luzzatton (11, 9 ja melkein 7) jotta teillä on ylimääräistä viihdettä ja he tulevat varmasti myös olemaan altaassa.” Lue koko kirjoitus Wikileaksin linkkeineen tässä. Ja lisää aiheesta tässä. Kuinka näiden samojen rikollisten kontrolloimat Google, Youtube ja Wikipedia vääristelevät tätä aihetta, tässä. Dokkarin voit katsoa etusivullamme.

Dokumenttielokuva: Mitä rokotteista jätetään kertomatta? Dokumenttielokuvan (2013) on ohjannut palkittu ohjaaja Gary Null. Se on ensimmäinen rokotteiden lääketieteellisiä ja historiallisia todisteita perusteellisesti tutkiva dokumenttielokuva. Perinteinen lääketiede pitää rokotteiden keksimistä modernin tieteen ihmeenä. Se väittää että rokotteiden on todistettu estävän ja hävittävän tarttuvia tauteja. Meille kerrotaan että rokotteet ovat turvallisia ja tehokkaita ja että joukkoimmuniteetti saavutetaan, kun tarpeeksi suuri osa väestöä on rokotettu. Tukeeko tiede näitä väitteitä?

The War You Don't See, a film by John Pilger Lukuisten ilmiantajien avulla tehty dokkari siitä, kuinka media valehtelee meille, että hyväksyisimme uskomattoman likaiset sodat

Kuinka suuret öljy-yhtiöt valloittivat maailman Totuusaktivisti James Corbett on tehnyt loistavan dokumentin öljyteollisuudesta. Dokumentti käy läpi koko teollisuuden olemassaolon ajanjakson

Amerikkalainen unelma Animaatio kertoo yksinkertaistetusti, mistä länsimaailman keskuspankkien toiminnassa on kyse.

Talousammattitappajan tunnustuksia Hänen todellinen toimenkuvansa oli toimia CIA:n "talousammattitappajana"

Salaisuus kommunismin taustalla 1917 vallankumouksen Venäjällä, suunnittelivat, rahoittivat ja toteuttivat juutalaiset.

Salaisuus salaseurojen takana (suomenkielinen tekstitys) Jäljet johtavat Vatikaaniin.

The Great Culling: Our Water Official Full Movie Miksi juomavesi myrkytetään fluorilla?

Why We Are Afraid [of Islam], A 1400 Year Secret Miksi meillä on syytä pelätä islaminuskoa?

US Troops Protecting and Harvesting Opium/Heroin in Afghanistan Yhdysvaltojen armeija vahtii oopiumiviljelmiä Afganistanissa ja turvaa CIA:n 50 miljardia/vuosi huumekauppaa